maanantai 13. syyskuuta 2010
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Olen lukenut paljon upeita, ovelia, hauskoja ja mieleenpainuvia kirjoja, mutta Potter-kirjat ovat ja varmaan aina tulevat olemaan lähinnä sydäntäni. Johtuu varmaan siitä, että olen kasvanut tämän sarjan parissa. Isosiskoni aloitti lukemaan minulle Pottereita ääneen, kun olin seitsenvuotias. Hän luki ne aivan ihanan ilmeikkäästi ja eläytyen. Muutenkin pienenä (ja kyllä isompanakin) kavereiden kanssa leikittiin monet leikit Potter-hahmoilla. Jotenkin vain kasvoin Pottereihin kiinni. Ja vaikka viimeisen kirjan ilmestymisestä on jo kaksi vuotta, vieläkin voin aivan helposti uppoutua tuohon mielikuvitusta kutkuttavaan taikamaailmaan...
Pottereista lempparini on sarjan kolmas kirja, Harry Potter ja Azkabanin vanki, joka ilmestyi vuonna 1999. Siinä on 456 sivua. Sarjan käänsi suomeksi Jaana Kapari. Pidän paljon suomennoksista, Kaparin monet käännökset ovat osuvia ja ovelia aivan niin kuin alkuperäinenkin teksti.
Henkilöistä pikakertaus: Päähenkilö on Harry Potter, 13-vuotias silmälasipäinen, ruipelo poika, jolla on musta sekainen tukka, vihreät silmät ja pattipolvet. Harry on luonteeltaan aika tasainen, joskus jopa vähän ulalla ja hämmentynyt, mikä minusta on aika suloista. Hän asuu inhottavien jästisukulaistena luona, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet. Jästit ovat ihmisiä jotka eivät osaa taikoa. Harry on siksi kuuluisa, että hän on ainoa, joka on selvitytynyt maailman pelätyimmän pimeydenvelhon, Voldemortin tappokirouksesta hengissä. Harrylle jäi vain tapauksesta salamanmuotoinen arpi, ja Voldemort menetti voimansa. Harryn parhaat ystävät ovat suurperheen nuorin poika Ron Weasley ja luokan priimus Hermione Granger.
Nämä kolme käyvät muiden 11-17- vuotiaiden velholapsien kanssa Tylypahkan noitien ja velhojen koulua, joka on kirjan tapahtumapaikka. Muita henkilöitä ovat suurimmaksi osaksi koulun muut oppilaat ja opettajat. Opettajista muutaman mainitakseni: Koulun rehtori Albus Dumbledore on perinteinen vanha ja viisas partasuu. Dumbledore on sellainen Merlin/Gandalf- hahmo, paitsi että mielestäni hänellä kyllä paljon omituisempi huumorintaju.Tiukka mutta oikeudenmukainen Minerva McGarmiwa on muodonmuutosten opettaja ja myös Rohkelikon tuvan johtaja. (Tylypahkassa on neljä tupaa joihin oppilaat on lajiteltu; Rohkelikko, Puuskupuh, Luihuinen ja Korpinkynsi. Harry ystävineen on Rohkelikossa.) Ah, niin legendaarisen rasvatukkainen, koukkunenäinen ja luihu Severus Kalkaros opettaa taikaliemiä. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä nuhjuinen, mutta kiltti ja lempeä ihmissusi Remus Lupin, joka ottaa tässä kirjassa vastaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajan paikan. Remus on muuten lempihahmoni koko sarjassa.
Juoni mahdollisimman lyhyesti: Harryn kummisetä Sirius Musta, jonka luullaan tappaneen 13 ihmistä on karannut velhovankila Azkabanista ja hänen uskotaan jahtaavan Harrya. Tylypahkan turvatoimia kiristetään asettamalla koulun porteille Azkabanin vanginvartijoita, ankeuttajia, jotka saavat ravintonsa ihmisten onnellisista ajatuksista ja voivat pahimmillaan imeä sielun pois. Synkän menneisyytensä takia Harry reagoi näihin olentoihin voimakkaammin kuin muut. Lupin opettaa Harrya puolustatumaan ankeuttajia vastaan. Vuosi Tylypahkassa on melko rauhallinen, vasta lopussa kaikki kiepsahtaa päälaelleen...
En voi muuta kuin ihailla Rowlingin mielikuvituksen laajuutta. Hän on onnistunut luomaan velhomaailmastaan eläväisen paikan, täynnä mitä ihmeellisimpiä asioita ja henkilöitä. Hän on osannut luoda uusia sanoja, jopa käsitteitä. Melkein jokainen tietää mitä huispaus on tai millainen paikka Tylypahka on. Ja ainakin minulla sana ”ilmestyä” vaihtuu joskus sanaan ”ilmiintyä”. Rowling leikkii sanoilla ja on keksinyt hahmoilleen omaperäiset, yleensä henkilön johonkin ominaisuuteen viittaavat nimet. Esimerkiksi Sirius on Ison koiran kirkkain tähti, Remus Lupinin nimi tietenkin vihjaa hänen ihmissusitaustaansa, Kalkaroksen englanninkielinen nimi Snape on melkein snake ja Nevillen sukunimi Longbottom on viittaus Taru Sormusten Herrasta-kirjan paikannimi Pitkänpohjaan. Ankeuttaja (engl. dementor)- sanan Rowling keksi ollessaan hyvin masentunut. Kenestä tahansa voi joskus tuntua ettei enää koskaan pysty nauramaan tai olemaan iloinen.
Rowling hallitsee myös latinankielen. Alkuperäisteoiksissa kaikki loitsut ovat latinaksi. Rowling ei ole kehitellyt kaikkia velhomaailman ihmeotuksia itse vaan osa on muualta lainattuja mytologisia hahmoja.
Jokainen Potter-hahmo on minulle rakas. Heillä kaikilla on omat persoonallisuutensa ja on ihanaa oivaltaa heidän nimiensä taustoja ja viittauksia. Kukaan heistä ei ole täydellinen ja se minusta on hienoa. En voi sietää ärsyttävän täydellisiä, voittamattomia henkilöhahmoja.
Myös kirjojen huumori on vastustamatonta. Sitä löytyy juuri niistä edellä mainituista nimistä, henkilöiden olemuksista ja tietenkin esimerkiksi Weasleyn kaksosten sutkautuksista ja kepposista. Muutenkin Rowling kirjoittaa monipuolisen ilmeikkäästi, hauskoja yksityskohtia ripotellen. Joskus jotkut yksityskohdat, jotka lukiessa ohittaa pieninä, ylimääräisinä kuvauksina, nousevat yllättävästi myöhemmin ratkaiseviksi tekijöiksi joihinkin suuriin asioihin.
Harry Potter- kirjat ovat myös nuoren pojan kasvutarina iloineen ja suruineen.Taustalla on hyvän ja pahan taistelu.Tämä taistelu heijastaa yhtä oman maailmamme ongelmaa: Voldemort kuolonsyöjineen haluaa karsia maailman jästeistä ja pitää velhosuvut ”puhtaina”. Tuollaista samaa ennakkoluuloista ja suvaitsematonta asennetta löytyy paljon meidän maailmamme historiasta niin kuin nykypäivästäkin. Teemoihin voisi vielä listata ystävyyden ja (myöhemmissä kirjoissa) rakkauden kuvaamisen ja niiden tärkeyden.
Vaikka tarinan lähtökohta, orpolapsi, jolla on ollut rankkaa ja joka saa kuulla olevansa erityinen, onkin aika kliseinen ja kulunut, on Pottereissa jotain ainutlaatuista ja aivan omaa. Hyvä tarina, mieleenpainuvat henkilöt, sujuva kirjoitustyyli, ja lukuisat monet muut asiat tekevät sen, että en yhtään ihmettele miksi Harry Potter on niin suosittu. Potterit eivät ole pelkästään lasten- tai nuorten kirjasarja, vaan myös monet aikuiset lukevat niitä. Minä ainakin pysyn luultavasti Potter-fanina aikuisuuteen asti ja luetutan ne mahdollisilla tulevilla lapsillani.
Pottereista lempparini on sarjan kolmas kirja, Harry Potter ja Azkabanin vanki, joka ilmestyi vuonna 1999. Siinä on 456 sivua. Sarjan käänsi suomeksi Jaana Kapari. Pidän paljon suomennoksista, Kaparin monet käännökset ovat osuvia ja ovelia aivan niin kuin alkuperäinenkin teksti.
Henkilöistä pikakertaus: Päähenkilö on Harry Potter, 13-vuotias silmälasipäinen, ruipelo poika, jolla on musta sekainen tukka, vihreät silmät ja pattipolvet. Harry on luonteeltaan aika tasainen, joskus jopa vähän ulalla ja hämmentynyt, mikä minusta on aika suloista. Hän asuu inhottavien jästisukulaistena luona, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet. Jästit ovat ihmisiä jotka eivät osaa taikoa. Harry on siksi kuuluisa, että hän on ainoa, joka on selvitytynyt maailman pelätyimmän pimeydenvelhon, Voldemortin tappokirouksesta hengissä. Harrylle jäi vain tapauksesta salamanmuotoinen arpi, ja Voldemort menetti voimansa. Harryn parhaat ystävät ovat suurperheen nuorin poika Ron Weasley ja luokan priimus Hermione Granger.
Nämä kolme käyvät muiden 11-17- vuotiaiden velholapsien kanssa Tylypahkan noitien ja velhojen koulua, joka on kirjan tapahtumapaikka. Muita henkilöitä ovat suurimmaksi osaksi koulun muut oppilaat ja opettajat. Opettajista muutaman mainitakseni: Koulun rehtori Albus Dumbledore on perinteinen vanha ja viisas partasuu. Dumbledore on sellainen Merlin/Gandalf- hahmo, paitsi että mielestäni hänellä kyllä paljon omituisempi huumorintaju.Tiukka mutta oikeudenmukainen Minerva McGarmiwa on muodonmuutosten opettaja ja myös Rohkelikon tuvan johtaja. (Tylypahkassa on neljä tupaa joihin oppilaat on lajiteltu; Rohkelikko, Puuskupuh, Luihuinen ja Korpinkynsi. Harry ystävineen on Rohkelikossa.) Ah, niin legendaarisen rasvatukkainen, koukkunenäinen ja luihu Severus Kalkaros opettaa taikaliemiä. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä nuhjuinen, mutta kiltti ja lempeä ihmissusi Remus Lupin, joka ottaa tässä kirjassa vastaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajan paikan. Remus on muuten lempihahmoni koko sarjassa.
Juoni mahdollisimman lyhyesti: Harryn kummisetä Sirius Musta, jonka luullaan tappaneen 13 ihmistä on karannut velhovankila Azkabanista ja hänen uskotaan jahtaavan Harrya. Tylypahkan turvatoimia kiristetään asettamalla koulun porteille Azkabanin vanginvartijoita, ankeuttajia, jotka saavat ravintonsa ihmisten onnellisista ajatuksista ja voivat pahimmillaan imeä sielun pois. Synkän menneisyytensä takia Harry reagoi näihin olentoihin voimakkaammin kuin muut. Lupin opettaa Harrya puolustatumaan ankeuttajia vastaan. Vuosi Tylypahkassa on melko rauhallinen, vasta lopussa kaikki kiepsahtaa päälaelleen...
En voi muuta kuin ihailla Rowlingin mielikuvituksen laajuutta. Hän on onnistunut luomaan velhomaailmastaan eläväisen paikan, täynnä mitä ihmeellisimpiä asioita ja henkilöitä. Hän on osannut luoda uusia sanoja, jopa käsitteitä. Melkein jokainen tietää mitä huispaus on tai millainen paikka Tylypahka on. Ja ainakin minulla sana ”ilmestyä” vaihtuu joskus sanaan ”ilmiintyä”. Rowling leikkii sanoilla ja on keksinyt hahmoilleen omaperäiset, yleensä henkilön johonkin ominaisuuteen viittaavat nimet. Esimerkiksi Sirius on Ison koiran kirkkain tähti, Remus Lupinin nimi tietenkin vihjaa hänen ihmissusitaustaansa, Kalkaroksen englanninkielinen nimi Snape on melkein snake ja Nevillen sukunimi Longbottom on viittaus Taru Sormusten Herrasta-kirjan paikannimi Pitkänpohjaan. Ankeuttaja (engl. dementor)- sanan Rowling keksi ollessaan hyvin masentunut. Kenestä tahansa voi joskus tuntua ettei enää koskaan pysty nauramaan tai olemaan iloinen.
Rowling hallitsee myös latinankielen. Alkuperäisteoiksissa kaikki loitsut ovat latinaksi. Rowling ei ole kehitellyt kaikkia velhomaailman ihmeotuksia itse vaan osa on muualta lainattuja mytologisia hahmoja.
Jokainen Potter-hahmo on minulle rakas. Heillä kaikilla on omat persoonallisuutensa ja on ihanaa oivaltaa heidän nimiensä taustoja ja viittauksia. Kukaan heistä ei ole täydellinen ja se minusta on hienoa. En voi sietää ärsyttävän täydellisiä, voittamattomia henkilöhahmoja.
Myös kirjojen huumori on vastustamatonta. Sitä löytyy juuri niistä edellä mainituista nimistä, henkilöiden olemuksista ja tietenkin esimerkiksi Weasleyn kaksosten sutkautuksista ja kepposista. Muutenkin Rowling kirjoittaa monipuolisen ilmeikkäästi, hauskoja yksityskohtia ripotellen. Joskus jotkut yksityskohdat, jotka lukiessa ohittaa pieninä, ylimääräisinä kuvauksina, nousevat yllättävästi myöhemmin ratkaiseviksi tekijöiksi joihinkin suuriin asioihin.
Harry Potter- kirjat ovat myös nuoren pojan kasvutarina iloineen ja suruineen.Taustalla on hyvän ja pahan taistelu.Tämä taistelu heijastaa yhtä oman maailmamme ongelmaa: Voldemort kuolonsyöjineen haluaa karsia maailman jästeistä ja pitää velhosuvut ”puhtaina”. Tuollaista samaa ennakkoluuloista ja suvaitsematonta asennetta löytyy paljon meidän maailmamme historiasta niin kuin nykypäivästäkin. Teemoihin voisi vielä listata ystävyyden ja (myöhemmissä kirjoissa) rakkauden kuvaamisen ja niiden tärkeyden.
Vaikka tarinan lähtökohta, orpolapsi, jolla on ollut rankkaa ja joka saa kuulla olevansa erityinen, onkin aika kliseinen ja kulunut, on Pottereissa jotain ainutlaatuista ja aivan omaa. Hyvä tarina, mieleenpainuvat henkilöt, sujuva kirjoitustyyli, ja lukuisat monet muut asiat tekevät sen, että en yhtään ihmettele miksi Harry Potter on niin suosittu. Potterit eivät ole pelkästään lasten- tai nuorten kirjasarja, vaan myös monet aikuiset lukevat niitä. Minä ainakin pysyn luultavasti Potter-fanina aikuisuuteen asti ja luetutan ne mahdollisilla tulevilla lapsillani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)